3. Tef 4:20

Ja hän sanoi: “Tarjotkaa heille konvehteja niin he tulevat luoksenne.” Mutta veljekset pilkkasivat häntä, sanoen, että heidän tehtävänään oli tarjota kansalle hienojakoisinta suolaa, jota maa päällään kantaa. Se oli heidän pyhä tehtävänsä. Ja vaikka he eivät tienneet miten se oikeastaan tapahtui, oli Herra katsonut, että jos heidän sydämensä oli puhdas, kansa kiittäisi heitä ja palkitsisi heidät konvehdeilla. Ja niin oli tehty ikiajat, ja Herra oli nähnyt, että näin on hyvä.

Niin oli neitsyt Jochanna, Maailmankaikkeuden jalkavaimo palannut loputtomien suoladyynien taa, ja kadonnut horisontista vasta auringon laskettua. Seuraavana päivänä hän saapui jälleen aavikon laidalle, jossa veljekset jauhoivat valkoisinta ja puhtainta suolaa, joka sai kansan tanssimaan riemusta ja lastaamaan kärryt täyteen konvehteja, joita aasit kantoivat heille mittaamattomana jonona aamusta iltaan.

Jochanna kysyi: “Miksi ette antaisi heille konvehteja, jottette itse hukkuisi niihin?” Mutta veljekset kieltäytyivät, sillä näin oli ikiajat ollut ja tulisi ainaisesti olemaan. Sellainen oli kosminen järjestys. Jochanna ei kuitenkaan luovuttanut niin helpolla. Hän kysyi olivatko veljekset koskaan maistaneet suolaa. “Emme”, he vastasivat “se on ehdottomasti kiellettyä”. Jälleen Jochanna palasi takaisin dyynien taa.

Kolmanetena päivänä Jochannalla oli mukanaan kolme aasia. Hän sanoi: “Jos teidän Herranne on kieltänyt teitä maistamasta suolaa, ja käskenyt syömään kaikki ne konvehdit joita aasit kantavat teille päivästä toiseen, aamusta iltaan, niin hän ei piittää teidän hyvinvoinnistanne. Hän ei voi kuitenkaan kieltää teitä ratsastamasta kanssani dyynien taa. Siellä Herra minun mieheni, Maailmankaikkeus. Siellä yö on päivä ja päivä on yö. Taivas on maa ja maa on taivas. Ja toden totta, konvehdit ne ovat suolaa ja suola konvehteja.”

Pohdinnan jälkeen veljekset päättivät nousta ratsaille ja seurata vanhaa ja viisasta Jochannaa, ja tavata hänen korkeutensa Maailmankaikkeuden, sillä he tiesivät, että Hänellä oli hallussaan toinen totuus, joka oli ikiajat elänyt rinnan heidän totuutensa kanssa. Ja vaikka heidän kansansa kutsuikin tuota toista totuutta vääryydeksi ja heidän hyvyyttään pahuudeksi, niin Jochanna vakuutti, että ei ollut yksiselitteistä oikeaa ja väärää, vaan ne olivat sidoksissa paikkaan ja aikaan. Hänen puolellaan dyynejä kirous oli siunaus ja vanhurskaat syntisiä.

Veljekset ratsastivat loputtomalta tuntuvaa rinnettä, johon aasin kaviot upposivat sitä syvemmälle kuta pidempään he olivat ratsastaneet. Aurinko ei kuitenkaan laskenut, vaan seurasi heitä suoraan heidän yllään. “Kuinka paljon vielä on matkaa”, he kysyivät. “Voimme kääntyä takaisin, jos olette valmiita”, Jochanna sanoi “mutta ensin teidän on maistettava suolaa, sillä muuten päädymme takaisin sinne mistä lähdimmekin”. Veljekset katsoivat toinen toisiaan, yht´aikaa laskeutuivat ratsailta ja nuuskaisivat valkoista suolaa nenäänsä. Mitään ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan.

“Miksi huiputit meitä?”, veljekset kysyivät “Mitään ei tapahtunut.” “Kyllä vallankin tapahtui. Katsokaa, me ratsastamme nyt mustalla taivaalla, ja yllämme on valkoinen maa.” Veljekset katsoivat ylöspäin, ja toden totta, pilkkopimeä päivä oli vaihtunut kirkkaaseen yöhön. “Huomaatteko, kaikki on päinvastoin. Nyt te voitte ratsastaa takaisin kotiinne, ja antaa kaikki saamanne konvehdit takaisin kansalle, ja nauttia itse niin paljon suolaa kuin sielunne sietää.” Veljekset kiljuivat onnesta ja hautasivat päänsä suolaan. He alkoivat tanssia, niin kuin kansa oli heidän vuokseen tanssinut. “Emme koskaan enää ota vastaan konvehteja”, veljekset riemuitsivat.

Veljekset ratsastivat takaisin kotiinsa, mukanaan säkilliset suolaa. Ja he kiittivät loputtomiin Jochannaa siitä, että tämä oli näyttänyt heille toisen totuuden ja Maailmankaikkeuden. Kuinka he olivatkaan voineet ottaa kaikki ne konvehdit kiitollisuudella vastaan? Kansa oli heitä huiputtanut, ja antanut ymmärtää, että se oli heidän vaivastaan ansaitsema palkka, vaikka he olivat saaneet kansan tanssimaan Voodoo-transsin tavoin. Ja kun ensimmäiset ihmiset aamun koittaessa saapuivat noutamaan suolaa, he hukuttivatkin nämä pahaa-aavistamattomat kerjäläiset konvehteihin. Siitä kansa raivostui silmittömästi. Se halusi suolaa, ja täsmälleen sellaisena, kuin oli sen edellisenä ja sitä edellisenä päivänä saanut.

Mutta Jochanna oli sanonut, että kansa tekisi juuri niin. Ensimmäistä kertaa he tekivät juuri niin, kuin veljekset olivat ennustaneet. Heillä oli valtaa ja heidän uusi Herransa näki, että näin on hyvä. Kansa rienasi heitä, ja kutsui heitä kolmeksi itämaan Paska-Midakseksi, jotka tuhosivat kaiken mihin koskivat. Mutta veljekset tiesivät, että tämä oli vain osoitus kansan kiitollisuudesta, heidän elämäntyötään kohtaan. Näkiväthän he itse, että asia oli täsmälleen päinvastoin. Kansa oli kyllä pysynyt tyytyväisenä, kun oli saanut säkeittäin lähes ilmaista suolaa vuotavissa juuttisäkeissä, mutta nyt kun heille tarjottiin konvehteja mitä koristeellisimmissa rasioissa, he sylkivät veljesten päälle, ja näyttivät näin todellisen luonteensa.

Kansa ei kuitenkaan voinut tietää millaista oli dyynien toisella puolella, ja veljekset sanoivat: “Menkää ja ratsastakaa niin kauan kuin kykenette. Näette, että aurinko seuraa teitä, ja kun olette nääntymäisillänne, ottakaa suolaa, ja ratsastakaa sen voimalla takaisin. Silloin huomatte, että ei ole väärää totuutta, vaan yö todellakin on päivä.” Ja niin kansa lähti tarpomaan kuivaa mäkeä ylöspäin, kiroten veljeksiä, jotka tanssivat lakkaamatta aamusta yöhön ja yöstä uuteen aamuun.

Kun kaikki olivat poissa, veljekset yhä jatkoivat tanssimistaan. He tanssivat niin kauan, että verenpunainen 11 laskeutui heidän sieraimistaan, ja vaikka he ymmärsivät sen olevan kirous, he halusivat yhä tanssia. Lopulta veri peitti alleen koko entisen maailman ja tuhosi kaiken, minkä he olivat koskaan tunteneet. Vasta silloin veljekset näkivät, että Maailmankaikkeus, jonka Jochanna oli heille näyttänyt oli vain kurja kangastus, keinotekoinen paratiisi. Heidät oli mustan magian avulla houkuteltu näkemään yö päivänä ja rumuus kauneutena, ja lahko jonka teflonpinnoitteisiksi ylipaaveiksi heidät oli kastettu palvoi kultaista tähteä ja sen kalvakkaa loistetta.

Ja vaikka oli kirjoitettu, ettei kukaan, joka oli tämän vääräuskoisuuden leiman otsaansa saanut, voisi koskaan palata entiseen, tekemään hienojakoisinta, puhatainta ja valkeinta elämän suolaa, jotta kansa kaipasi pystyäkseen tanssimaan läpi murheidensa, ja uhraamaan itseään enää lapioimaan heidän konvehtejaan ja ottamaan niitä vastaan hymyillen ja aidosti kiitollisena, niin ei heillä ollut muuta vaihtoehtoa, kuin yrittää kaikkensa hyvittääkseen hairahduksensa.

Veljekset lopettivat suolan nauttimisen ja aloittivat katumisen. Sitä kesti neljä tuhatta vuotta, kunnes kansa palasi dyyneiltä, ja ymmärsi nyt millaista oli toisella puolella. Ja vaikka kansan muisti oli lyhyt, ja heti seuraavalla viikolla he jälleen tarjoaisivat konvehtejaan kiitollisuutensa osoitukseksi, niin veljekset olivat laskeutuneet pysyvästi valkoisilta dyyneiltä, sillä he ymmärsivät oman paikkansa kosmisessa järjestyksessä. Silloin kansa asetti kätensä jälleen ristiin T-kirjaimen merkiksi, ja siten vannoivat veljeksille uskollisuuttaan, sillä he olivat ne oikeat suolantekijät, joilla Herra oli kansaansa siunannut.

T-men.

YLEX – Viikon levy
Katin Tavara – Teflon Brothers