Kirjoitan siitä, että usein syntymän tasalukuisina juhlavuosina tyhjennän pöytää. Vuonna 2011 täytin 30v ja lopetin soolouran. Kai se oli jonkinlainen kriisi, ihan hyvässä mielessä kuitenkin. Tein tilaa sille, että voi löytyä jotain, jonka päälle rakentaa kestävämpää uraa, kuin marginaalinen räppäri ja pienlevy-yhtiön puuhastelija. Esikoinen oli tulossa ja asuntolainakin sitoutti.

Tammikuussa 2012 laitoin Thaimaasta sähköpostia Vuorisen Martille, joka ohjasi sen Mattilan Rikulle. Seurauksena se, että kesällä oltiin Tefloneiden kanssa Johannan tallissa. Jo vuosia aiemmin kuopattu haave majorin resursseista olikin yhtäkkiä totta, jonkun vielä määrittämättömän suomiräpin viidennen aallon kynnyksellä. Epätodennäköisyys loi paineettoman tilan, jossa oli käytännössä mahdollisuus vain yllättää. Vuoden kuluttua myös meidät itsemme yllätti tyylilajia vapaasti hyödyntävä kappale Seksikkäin jäbä.

Seuraavien vuosien aikana, kun siirsin ensin Universalin cloud kitcheniin myös sen pienlevy-yhtiömiehen resurssini, sinne sainattiin Pyhimys, Heikki Kuula, Ruger Hauer, Paperi T, Gasellit, Kasmir, Juulia, Petri Nygård, Sini Sabotage, Kube, Mäkki, Adi L Hasla, Mariska, Yona, Pesso, Sonny, Tuuttimörkö usw. Alan käyrä taittui fyysisestä digitaaliseksi ja kuratoimani materiaali menestyi uudella platformilla varsin hyvin. Sama logiikka kuitenkin huomattiin laajemminkin ja äkkiä oli pystyssä markkinat ja siten myös kilpailua, joka ei itseä inspiroi, koska siihen kuuluu myyntityötä, joka vaatii kauniita sanoja. Enemmän olen tuotantotalous- ja systeemi-ihminen, jota karut faktat viehättävät hypetystä enemmän. Nykymarkkinat osoittavat, että uran mahdollistavat rakenteet ovat kunnossa ko. sektorin artisteille myös ilman minun työpanostani.

Prosessissa olen hyötynyt suunnattomasti näköalapaikasta ja oikeastaan vain ja ainoastaan sen ansiosta olen onnistunut survaisemaan tämän oman monitahokkaani siihen neliönmuotoiseen reikään, johon sen ei kaiken järjen mukaan olisi koskaan pitänyt mahtua. Puhun siis omasta artistiudestani, jonka mittasuhteet ylittivät ja edelleen ylittävät kaikki sille asetetut odotukset, etenkin, kun ura oli silloin kymmenen vuotta sitten jopa katkolla. Edelleen pidän tätä anomaliana, joka kuitenkin tällä alalla on hieman paradoksaalisestikin tietyn saavutetun aseman jälkeen etu, koska niin usein menestys näyttää, ainakin lyhyellä valotusajalla jokseenkin samalta. Ainakin minun henkilökohtaisen kaleidoskooppini lävitse.

Olen uuden tasanumeron äärellä, vierellä, ympäristössä. 40v elämää. Taas kerran on olo, että asiat voi tehdä näinkin, mutta voisiko ne tehdä myös toisin? Samojen yllämainittujen trendien kääntöpuolet tuntuvat usein turhauttavilta: digitaalinen markkina on liian nopea, salama välähtää niin nopeasti, että mihinkään syvempään kummallisuuteen perehdyttäminen tuntuu mahdottomalta tai ainakin itselle liian isolta riskisitoumukselta. Pään hakkaaminen seinään ei lopu koskaan, mutta onko sen pakko olla niin pieni seinä ja vielä sitäkin mitättömämpi kaali?

Sen sijaan moni, toistaseksi pitkälti määrittämätön jutska kiehtoo ja kuin itsestään käyttää kapasiteettini, kuten puhelimen haittaohjelma, joka ruksuttaa prossua taustalla niin, että ruudulla ei tapahdu mitään, mutta akku kuumenee. Haluan ottaa nämä mentaaliset prosessit hyötykäyttöön, osaksi tekemistä. Teknisestihän viestintä ja tarinankerronta on jo mahdollista murtaa ulos perinteisistä uniformaateista, mutta vielä vaaditaan sen päänsisäisen kovalevyn formatointi tai ainakin hakemistopuun reformaatio, että uudet markkinat syntyvät ja koko sykli alkaa taas osaltani alusta. Palataan tähän 2031, jos olemme vielä elossa.

Oikeastaan kaikki puhuu sen puolesta, että nyt on juuri oikea hetki päättää ura tuotantopäällikkönä ja etsiä toinen tulokulma myös niihin omiin audiokimpaleisiin, joita paremman määritelmän puutteessa myydään kuluttajalle musiikkina. Toiveena on, että nyt taas isompi repullinen resursseja selässä, voisin entisestään hämärtää sitä rajaa, että mikä on mitäkin ja sitä kautta pitää niin kutsutun työn jatkossakin leikkinä, korkeintaan pelinä.

Tasapaino on aina ollut itselle tärkeää ja tässäkin mainitut kirosanat, varmaan rumimpana ”markkina”, joka ei itsessään ole koskaan kiinnostanut, on kuitenkin kiehtova maailma, kun sitä pohtii suhteessa luovaan työhön. Musan (lue: tunneviestintää sisältävä teos) tekeminen ”vain itselle” ei ole koskaan motivoinut, koska sitä papatusta kuuntelen aivoissani joka tapauksessa non-stoppina noin 18 tuntia vuorokaudessa. Siispä omanlaisen sisällön sattaminen mahdollisimman monen siitä aidosti kiinnostuneen ja vaikuttuvan ihmisen tajuntaan on se nuorallatanssi, joka vie jatkossakin pääosan energiastani.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ensinnäkin se alkuperäinen ankkuri, joka heitettiin Vivendi nimisen aarrearkun kylkeen, eli Teflon Brothers yhtye, jatkaa elämäänsä yhtiönä, eli on tästä lähtien Teflon Brothers Oy. Emme kuitenkaan ajatelleet palata pienlevy-yhtiötoimintaan, joten varmasti toimimme musiikin osalta yhteistyössä sen puolen vahvimpien toimijoiden kanssa. Koitamme vain tehdä sen uudella tavalla. Toiseksi luovun roolistani sekä viimeistenkin artistiprojektien a&r-vastuusta, että vastaavan label managerin roolista sekä Johanna Kustannuksen (jota johtaa ansaitusti Minna Koivisto), että Def Jamin (jonka osalta mahdollisesti tiedotetaan myöhemmin jotain, mutta jonka toiminta on ollut paljon Jarkko Ehnqvistin ja Mari Hautamäen harteilla) osalta. Toistaiseksi jatkan alan pienempien yritysten hallituksessa, ellei mitään suurempia eturistiriitoja ilmaannu, mutta operatiivinen toiminta jää muille.

Haluan vilpittömästi kiittää Universal Musicia (yhtiö, jonka levymerkkejä mm. Johanna Kustannus ja Def Jam ovat) näistä vuosista, VAIKKA Pyhimys artistina jatkaakin talon rosterissa hyvillä mielin ja vailla tarvetta uudistaa mitään muuta tiimissään, paitsi itsensä. Uutta musaa en lupaa, enkä vuoden päästä enää keikkojakaan, ellei synny jotain kirkasta ajatusta siitä, mitä tai miten, mutta ennen kaikkea miksi sitä tehdään. Lupaan kuitenkin yrittää ja aina parhaani.

VSOP

Mikko